Mitä, minne ja miksi? Varmuuskopioinnin ABC

Varmuuskopiointi on terminä varmasti monelle tuttu, mutta sen todellinen määritelmä voi silti olla epäselvä. Yksinkertaistettuna varmuuskopioinnilla tarkoitetaan tietojen ja tiedostojen kopioimista johonkin muualle kuin laitteen omaan muistiin. Yleisimpiä varmuuskopiointimenetelmiä ovat esimerkiksi pilvipalvelut ja ulkoiset kovalevyt.

Miksi näin sitten tehdään? Tänä päivänä digitaalisesti tallennetaan paljon arvokasta tietoa, kuten tiedostoja, sopimuksia, raportteja ja asiakirjoja. Jos alkuperäinen tieto jostain syystä häviää tai tuhoutuu, on varmuuskopiointi usein ainoa tapa sen palauttamiselle.

Minne tiedostot varmuuskopioidaan?


Jokainen yritys on varmasti sitä mieltä, että omien tiedostojen olisi hyvä olla turvassa mahdollisia vahinkoja varten. Silti harmittavan usein varmuuskopioinnista huolehtiminen jää hektisen arjen jalkoihin tai varmuuskopioinnin vetovastuu tuntuu olevan epäselvä. Juuri näistä syistä automaattisesti tallentuva varmuuskopiointi onkin nykyään monien tahojen elinehto.

Edelleen jonkin verran tiedostoja tallennetaan myös fyysisiin välineisiin, kuten muistitikuille tai ulkoisille kovalevyille. Näissä piilee kuitenkin usein sama vaara kuin tietokoneissa – ne voivat rikkoutua tai hävitä. Luotettavin ja huolettomin vaihtoehto onkin nykyään pilvipalveluun ostettu varmuuskopiointi, joka hoitaa varmuuskopioiden tallentamisen automaattisesti, kunhan verkkoyhteys on käytössä.

Toisin kuin usein luullaan, ei pilvipalveluihin sisälly suoraan pitkäaikaista varmuuskopiointia. Tiedot säilyvät yleisimmissä palveluissa noin 30 päivän ajan, mutta tutkimusten mukaan tärkeän tiedon puuttuminen havaitaan yrityksissä vasta muutaman kuukauden jälkeen. Nexetic tarjoaa varmuuskopiointipalveluita, kuten Shield Backup Office 365, joka hoitaa yrityksesi tiedostojen varmuuskopioinnin jatkuvana ja automaattisena. Jos kriittisiä tiedostoja häviää, pystytään palvelun avulla palauttamaan tiedostot ja niiden versiohistoriat helposti ja nopeasti.

Miksi tiedostot varmuuskopioidaan?

Yritys voi menettää tiedostojen mukana suuriakin määriä rahaa ja arvokasta työaikaa. Tiedostojen menettäminen on siis riski, johon jokaisen yrityksen tulisi kiinnittää huomiota. Tästä aiheesta voit lukea tarkemmin blogista Miksi tieto on arvokasta ja miten sen voi menettää? Asiakas on itse vastuussa 0365-tiedoista.

 Syitä tiedostojen menettämiseen on useita: tiedostoja voidaan poistaa vahingossa, välineet voivat rikkoitua, palvelukatkoksia sekä ulkoiset tietoturvauhkia, kuten viruksia, esiintyy. Tiedostoista huolehtiminen on nykyään myös erityisen tärkeässä roolissa nykyisen GDPR-asetuksen myötä: yritykset ovat vastuussa omien tietojensa saatavuudesta ja velvoitettuja palauttamaan kadotetut tiedostot nopealla aikataululla.

Huolehtimalla yrityksesi varmuuskopioinnin kuntoon nyt, varmistat liiketoiminnan jatkuvuuden ja GDPR-vaatimusten täyttymisen. Käyttöönotto on nopea ja vaivaton, ja sen voi myös ulkoistaa omalle IT-palveluntarjoajallesi. Ota yhteyttä tiimiimme – me hoidamme yrityksesi varmistukset, jotta sinä voit olla huoletta.

, ,
Miksi Office 365 -tiedot kannattaa varmuuskopioida?

Office 365 on yksi maailman suosituimmista pilvipalveluista. Se on tullut varmasti eteesi myös omalla työpaikallasi, sillä markkinaosuus lähentelee suomalaisissa pk-yrityksissä jo lähes 70 prosenttia. Samaan aikaan pilvipalveluiden, kuten Office 365:n tietojen turvaamiseksi on tullut tarjolle kattavia palveluja, kuten Nexeticin Shield Backup. Saatat kuitenkin miettiä, mihin ihmeeseen tällaisia palveluita tarvitaan, eikö Microsoft muka varmuuskopioi tietoja – siellähän se data on tallessa, pilvessä. Ja jos jotain käy, niin onhan siellä sitten se roskakori.

Nexeticin asiantuntijat ovat kuitenkin yksimielisiä – Office 365 -dataan ja työasemiin tarvitaan varmuuskopiointia, sillä tiedot todella katoavat tietyn ajanjakson jälkeen myös Office 365:n roskakorista. Jos poistat vahingossa esimerkiksi tärkeän sähköpostin, se häviää roskakorista 30 päivän jälkeen. Roskakoriin on ostettavissa laajennuksia, mutta myös silloin tiedot häviävät lopullisesti 90 päivän jälkeen.

”Monesti uskotaan, että kun yrityksellä on pilvipalveluita käytössä, varmuuskopioinnista voidaan asteittain luopua. Tämä menee kuitenkin jopa täysin toisin päin. Pilvipalveluiden aikakaudella varmuuskopiointi on entistäkin tärkeämpää”, kertoo Nexeticin VP of Global Sales Henry Liukko-Sipi Nexeticin uudessa webinaarissa.

 

6 hyvää syytä varmuuskopioida Office 365 -tiedot

Tiesitkö, että jopa joka kolmas yritys on kadottanut tärkeitä tietoja Office 365:sta (Aberdeen)? Suurin osa johtuu ihmisten tekemistä inhimillisistä virheistä – osa tahallisista laiminlyönneistä tai esimerkiksi haittaohjelmista tai kyberhyökkäyksistä.

Oli kyseessä mikä tahansa syy, ongelma on todellinen riski jokaiselle yritykselle, ja siihen kannattaa kiinnittää huomiota. ”Liian usein meihin otetaan yhteyttä, kun vahinko on jo päässyt tapahtumaan. Turvaamisen palveluita kannattaa miettiä nimenomaan vakuutuksena”, muistuttaa Liukko-Sipi.

Listasimme kuusi hyvää syytä, miksi Office 365 -data kannattaa turvata:

  1. Tietojen poistaminen vahingossa
  2. Ei voida palauttaa kaikista ajankohdista
  3. Sisäiset tietoturvauhat
  4. Ulkoiset tietoturvauhat
  5. Palvelukatkokset
  6. Yrityksen vastuu omien tietojensa turvallisuudesta GDPR-asetusten mukaisesti

Webinaarissa kerromme lisää siitä, mitä Office 365:sta poistetuille tiedostoille oikein tapahtuu ja miksi Office 365 -tiedot kannattaa turvata. Kuulet myös case-esimerkkejä siitä, miten Nexeticin palvelut olisivat voineet auttaa yrityksiä tapauksissa, joissa tietoja on jo menetetty.

Haluatko jälleenmyyjäksi? Nexeticin avulla tarjoat asiakkaillesi turvallisen ja hallitun pilvipalveluiden käytön. Tutustu Nexetic-kumppanuuteen!

IT-palveluntarjoaja – turvaatko yritysten arvokkaimman pääoman?

Läppäri rikki, meilit ja tärkeät tiedostot kateissa? Jos varmuuskopiot eivät ole kunnossa, tiedot ovat kadonneet lopullisesti. Varmuuskopiointi on asia, jota yritykset eivät monesti pysähdy ajattelemaan, ennen kuin on liian myöhäistä. Sekä työasemat että pilvipalvelut, kuten Office 365 on kuitenkin aina syytä varmuuskopioida.

Monelle yritykselle saattaa tulla yllätyksenä, että tiedot katoavat tietyn ajanjakson jälkeen myös Office 365:stä. Jos työntekijä esimerkiksi poistaa vahingossa yrityksen toiminnalle elintärkeän tiedoston, se häviää Office 365:n roskakorista 30 päivän jälkeen. Roskakoriin on ostettavissa laajennuksia, mutta silloinkin tiedot häviävät lopullisesti 90 päivän jälkeen.

Suurin osa tietojen katoamisesta johtuu käyttäjien tekemistä inhimillisistä virheistä, mutta vaarana ovat myös ulkoiset tietoturvauhat, kuten haitalliset Office 365 -sovellukset tai palvelukatkokset. Microsoftin mukaan kestää keskimäärin jopa 140 päivää huomata tietojen hävinneen. Varmuuskopiointiin tarkoitettuja palveluja, kuten Nexeticin Shield Backup -palvelua voi pitääkin vakuutuksena, jolla turvataan ne yrityksen kaikkein arvokkaimmat tiedot.

Myös IT-palveluntarjoajien kannattaa tarjota aktiivisesti varmuuskopiointipalvelua omille asiakkailleen. On erityisesti loppukäyttäjien etu, kun yrityksen tärkeät tiedot ovat varmassa tallessa. IT-palveluntarjoajalle luotettavasti varmistetut asiakasyrityksen tiedot taas tarkoittavat vähemmän huolenaiheita ja käytännön ongelmatilanteita. Samalla siirrytään entistä enemmän moderniin, palvelevaan IT-malliin, jossa mittavien ohjeistusten sijaan annetaan käyttäjille työkaluja työskennellä parhaalla ja mahdollisimman tehokkaalla tavalla. Esimerkiksi Nexeticin Shield Backup -varmuuskopiointipalvelussa ohjelma asennetaan käyttäjän koneelle ja itse varmuuskopiointi tapahtuu taustalla työtä häiritsemättä.

”Nykyään monissa yrityksissä käyttäjät saavat itse valita laitteet, mitä käyttävät työskentelyyn. Kun IT-palvelun tarjoaja tai yrityksen IT-osasto ei ole enää laitehankinnoissa mukana, myös varmuuskopioita tehdään useilla eri tavoilla ja useisiin eri palveluihin – tai pahimmassa tapauksessa jätetään kokonaan tekemättä. Varmuuskopiointipalvelun avulla saadaan yrityksen tiedot hallitusti turvaan, oli sitten laitekanta yrityksessä millainen tahansa”, kertoo Nexeticin Tommi Tanttu.

Lue lisää siitä, miksi Office 365 -tiedot kannattaa varmuuskopioida

Jälleenmyyjä – muistathan tarjota varmuuskopiointia asiakkaallesi?

Isoissa projekteissa ja kiireisissä organisaatioissa asiakkaalta monesti unohtuu se kaikkein tärkein, eli tietojen turvaaminen huonon päivän varalta. Osa asiakkaista ei välttämättä osaa kysyä varmuuskopiointipalvelua uutta laitetta tai Office 365 -pilvipalvelua ostaessaan. Osa ei tiedosta varmuuskopioinnin tarvetta lainkaan, ja osa saattaa odottaa, että varmuuskopiointi kuuluu mukaan automaattisesti. Näin ei kuitenkaan ole.

Iso osa suomalaisten yritysten tiedoista on edelleen tallennettuna vain työasemille, jossa ne ovat alttiina katoamiselle ja tuhoutumiselle. Myös Office 365 -pilvipalvelun roskakorista poistetut tiedot katoavat datatyypistä riippuen noin 30 päivän jälkeen pysyvästi, eikä Microsoft tallenna näistä tiedoista mitään. Valveutuneet jälleenmyyjät ovatkin tänä päivänä entistä suuremmassa roolissa asiakkaiden ohjaamisessa oikeaan suuntaan.

 

Mitä tahansa ratkaisua ei kannata asiakkaalle kuitenkaan tarjota varmuuskopiointiin, sillä pelissä on yrityksen tärkein pääoma. Nexeticin tuotteet sopivat erinomaisesti sekä yksittäisen käyttäjän, pk-yrityksen ja jälleenmyyjän tarpeisiin.

 

Miksi Nexetic-kumppaniksi?

  •  Kotimainen ja luotettava toimija yli 10 vuoden kokemuksella.
  • Pilvipalveluiden, kuten G Suiten ja Office 365:n sekä työasemien ja palvelinten varmistus kaikki samalta tarjoajalta.
  • Tasainen ja jatkuva kuukausittainen tuotto.
  • Palvelu ja tuki helposti saatavilla.
  •  Oma tuotekehitys ja omien ohjelmoijien asiantuntijatuki käytössä.
  • Jälleenmyyjien kaupallinen tuki, esimerkiksi myynnin tukimateriaalit ja käytännön apu esimerkiksi asiakastilaisuuksissa.
 

Haluatko jälleenmyyjäksi? Tutustu Nexetic-kumppanuuteen

,
Oletko varautunut tietojen menettämiseen?
Nexeticin ja Ibas Ontrackin palautusturvalla saat yrityksen tiedoille maksimaalisen suojan

Tiesitkö, että yrityksen tietokone sisältää keskimäärin jopa 50 000 euron arvosta yrityksen tietoa? Jos tiedot äkillisesti menetetään, tarkoittaa se monille etenkin pk-yrityksille merkittävää liiketoimintariskiä. Nexetic ja Ibas Ontrack tarjoavat yhdessä maailman ainoana tietojen palautukseen palvelupaketin, jossa työasemat saadaan varmistettua tehokkaasti ja kokonaisvaltaisesti.

Nexeticin tarjoama Shield Backup Win + Mac varmuuskopioi tietokoneiden tiedot automaattisesti kotimaiseen pilveen. Varmuuskopiointi tapahtuu 15 minuutin välein konetta tai muuta työtä häiritsemättä. Jos kone rikkoontuu tai tietoja katoaa esimerkiksi inhimillisen käyttäjävirheen vuoksi, tiedot saa palautettua napin painalluksella.

Jos jostain syystä varmuuskopioituja tietojakaan ei voitaisi palauttaa, Ibas Ontrack tarjoaa samassa paketissa Ontrack Digital Care Planin, jonka avulla tiedostot voidaan pelastaa. Käytännössä Ibas Ontrack noutaa tallennusvälineesi, suorittaa sille tiedonpalautuspalvelun omassa laboratoriossaan ja toimittaa pelastetut tiedostot yritykselle takaisin. Palvelu on laite- ja käyttöjärjestelmäriippumaton.

Arvokas palvelu yritysasiakkaille, mutta myös jälleenmyyjille

 

Tietojen menettäminen varmuuskopioiduista tiedostoista on harvinaista, mutta riski siihen on aina olemassa. Tällainen tilanne saattaa syntyä esimerkiksi silloin, kun tärkeitä kansioita ja tiedostoja ei ole jostain syystä valittu varmistettavaksi.

Vahingon tapahduttua ei usein ole aikaa selvittää, miten seuraavaksi toimitaan, vaan varasuunnitelma pitäisi olla mietitty valmiiksi. Ponemon Instituten mukaan liiketoiminnan keskeyttäminen maksaa pk-yritykselle jopa 7 000 € joka tunti. Tämä on summa, johon monella pk-yrityksellä ei yksinkertaisesti ole varaa. Palautusturva auttaa yrityksiä suojautumaan sekä käyttäjien inhimillisiltä virheiltä, kiristysohjelmilta että laitteiden rikkoutumisilta tai katoamisilta. Yritysten on syytä ottaa huomioon tänä päivänä myös EU:n GDPR-tietosuoja-asetus, jonka mukaisesti yrityksen täytyy pystyä palauttamaan kadonneet tiedot mahdollisimman nopeasti.

Myös jälleenmyyjille ja IT-palveluntarjoajille maksimaalinen palautusturva tuo merkittävää lisäarvoa. Tilanteet, joissa asiakkaan tietojen palautuksia joudutaan selvittämään, vievät usein aikaa. Epäselvyys tietojen kohtalosta ja siitä, saadaanko ne ylipäätään palautettua, saattavat lisätä asiakkaan epätyytyväisyyttä ja luottamusta palveluntarjoajaa kohtaan. Tämä voi pahimmassa tapauksessa johtaa jopa irtisanomisiin myös muiden palveluntarjoajan palveluiden kohdalla.

Nexeticin ja Ibas Ontrackin yhdessä tarjoama palautusturva on edullinen kriisintorjuntapaketti, jolla turvataan yritysten arvokkain omaisuus ja taataan samalla niin yritysten kuin jälleenmyyjien toiminnan jatkuvuus ongelmatilanteissa.

Miksi Shield Backup Win + Mac ja Ontrack Digital Care Plan?

  • Vaivaton kokonaispalvelu – Tietokoneen rajaton varmuuskopiointi ja IBASin palautuspalvelu samassa paketissa.
  • Kätevä hinnoittelu – 10 €:n kiinteällä kuukausihinnalla saat sekä palautuksen että varmistuksen palautukselle.
  • Monipuolista suojaa edullisella hinnoittelulla – Saat turvan esimerkiksi käyttäjien inhimillisiltä virheiltä, laiterikoilta, Ransomware-kiristysohjelmilta ja varkauksilta.
  • Varmistat sujuvan liiketoiminnan – Palvelun avulla liiketoimintasi ei kärsi, jos tietoja katoaa. Varmistat liiketoiminnan jatkumisen saumattomasti myös tietojen katoamisen jälkeen.
  • Apua GDPR-vaatimuksissa – Katoamistapauksissa tiedot ovat nopeasi palautettavissa.

Lue lisää Nexeticin ja Ibas Ontrackin palautusturvasta: https://info.nexetic.com/fi/palautusturva

Shield Backup Office 365

Tutustu tarkemmin siihen, miten voit turvata yrityksesi tai asiakkaasi Office 365 -ympäristössä olevat tiedot.