Miksi tieto on arvokasta ja miten sen voi menettää? Asiakas on itse vastuussa O365-tiedoista

Miltä tuntuisi, jos yrityksesi tärkeät tiedostot olisivat yhtäkkiä kadonneet? On sanomattakin selvää, että tällainen vahinko aiheuttaa yritykselle turhaa harmia. Varmuuskopiointia voidaan verrata vakuutukseen – sen todellinen arvo ymmärretään usein vasta siinä vaiheessa, kun vahinko on jo tapahtunut. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse oppia kantapään kautta, vaan ennakoinnilla säästytään niin taloudellisilta kuin henkisiltäkin rasituksilta.

Toisin kuin yleisesti luullaan, useat tiedostonjakopalvelut eivät tarjoa omaa varmistusta. Tämä tarkoittaa sitä, että asiakas on itse vastuussa tiedostojen turvallisesta säilyttämisestä. Esimerkiksi Microsoft Office 365 mahdollistaa versiohistorian selaamisen ja roskakorin 30 päivän ajalta, mutta ei kokonaisvaltaista tietojen varmuuskopiointia. Palvelukatoksien sattuessa tiedostoihin ei myöskään päästä käsiksi, mikä esimerkiksi tärkeän asiakaspalaverin kohdalla voi aiheuttaa tukalan tilanteen. Myös kiristyshaittaohjelmat voivat iskeä tärkeisiin tiedostoihisi, jolloin ulkopuolinen palvelin on korvaamaton apu.

Käyttäjien inhimilliset virheet yleisiä

Vahinkoa saattaa tuottaa myös paljon konkreettisemmat tekijät kuin bittimaailman monimutkaiset kiemurat. Lähes 60 % tietojen katoamisista pilvipalveluissa johtuu käyttäjän virheistä. Tiedostoja poistetaan tai muokataan epähuomiossa, ja virheet huomataan usein vasta pitkän ajan jälkeen. Nämä ovat inhimillisiä mokia, joista kuitenkin voidaan selvitä säikähdyksellä, jos varmuuskopiointi on hyvällä tolalla. Aina ei käyttäjien huolellisuuskaan riitä, sillä varkaudet ja laiteviat ovat myös yksi yleisimmistä syistä tiedostojen menettämiseen.

Yrityksesi tiedostot kannattaakin tallentaa automaattisella, jatkuvalla varmistuksella. Hyvä vaihtoehto on Shield Backup Office 365, joka sisältää välittömän tiedon palautuksen, GDPR-yhteensopivuuden ja turvan käyttäjän virheitä, teknisiä ongelmia sekä haittaohjelmia vastaan.

Datan menettäminen voi tulla kalliiksi

Vaikka varmuuskopiointi itsessään on yrityksille jonkinlainen kulu, eivät kustannukset ole mitään siihen verrattuna, mitä tietojen menettäminen taloudellisesti voi tarkoittaa. Arvokkaiden tietojen menettäminen voi yrityksissä olla satojen tuhansien, jopa miljoonien tappio. Lisäkustannuksia yrityksissä tuo myös toiminnan seisaus, jonka järjestelmän kaatuminen aiheuttaa.

Rahallisen menetyksen lisäksi yrityksen maine saattaa saada pahan kolhun, erityisesti jos tietojen menetys vaikuttaa myös asiakkaisiin. Tällaisten vahinkojen rahallisia vaikutuksia on vaikea määritellä, mutta riskiä tulisi silti välttää viimeiseen asti.

Varmuuskopioinnin olisi siis hyvä olla osaavissa ja varmoissa käsissä, jotta tällaisilta vahingoilta vältytään ja liiketoiminnan jatkuvuus olisi taattu. Ota meihin yhteyttä – suunnitellaan yhdessä juuri teidän tarpeisiinne sopiva varmuuskopiointi.