Isoissa projekteissa ja kiireisissä organisaatioissa asiakkaalta monesti unohtuu se kaikkein tärkein, eli tietojen turvaaminen huonon päivän varalta. Osa asiakkaista ei välttämättä osaa kysyä varmuuskopiointipalvelua uutta laitetta tai Office 365 -pilvipalvelua ostaessaan. Osa ei tiedosta varmuuskopioinnin tarvetta lainkaan, ja osa saattaa odottaa, että varmuuskopiointi kuuluu mukaan automaattisesti. Näin ei kuitenkaan ole.
Iso osa suomalaisten yritysten tiedoista on edelleen tallennettuna vain työasemille, jossa ne ovat alttiina katoamiselle ja tuhoutumiselle. Myös Office 365 -pilvipalvelun roskakorista poistetut tiedot katoavat datatyypistä riippuen noin 30 päivän jälkeen pysyvästi, eikä Microsoft tallenna näistä tiedoista mitään. Valveutuneet jälleenmyyjät ovatkin tänä päivänä entistä suuremmassa roolissa asiakkaiden ohjaamisessa oikeaan suuntaan.
Mitä tahansa ratkaisua ei kannata asiakkaalle kuitenkaan tarjota varmuuskopiointiin, sillä pelissä on yrityksen tärkein pääoma. Nexeticin tuotteet sopivat erinomaisesti sekä yksittäisen käyttäjän, pk-yrityksen ja jälleenmyyjän tarpeisiin.
Miksi Nexetic-kumppaniksi?
- Kotimainen ja luotettava toimija yli 10 vuoden kokemuksella.
- Pilvipalveluiden, kuten G Suiten ja Office 365:n sekä työasemien ja palvelinten varmistus kaikki samalta tarjoajalta.
- Tasainen ja jatkuva kuukausittainen tuotto.
- Palvelu ja tuki helposti saatavilla.
- Oma tuotekehitys ja omien ohjelmoijien asiantuntijatuki käytössä.
- Jälleenmyyjien kaupallinen tuki, esimerkiksi myynnin tukimateriaalit ja käytännön apu esimerkiksi asiakastilaisuuksissa.
Haluatko jälleenmyyjäksi? Tutustu Nexetic-kumppanuuteen
